Uusin blogikirjoitus

Ammatti ja ylpeys, ammattiylpeys

 

On todella kohottavaa ajoittain korjailla asiakkaiden käsityksiä siitä, onko auton kuljettaminen työtä lainkaan. Moni kysyy, ”mitä sä oikein teet oikeiksi töiksesi?” Tämä aiheuttaa ratin takana syvän huokauksen.

 

Aivan kuin ajaminen ja ihmisten kuljettaminen ei olisi työtä ollenkaan. Hupia! Vai onkohan asia ihan näin?

 

En tiedä, mistä sellainen käsitys on tullut, että rahaa tunkee lattianrakosistakin, kun pirssin rattia veivaa. SAA oleskella hienon auton ratin takana. Valita asiakkaat. Mennä kotiin nukkumaan, kun huvittaa. Eipäs. Ei todellakaan näin. Vaihdetaanpa lauseista vähäsen sanoja: Rahaa ei tule lattianrakosista. TÄYTYY oleskella hienon auton ratin takana. Asiakkaita ei voi valita. Ei voi mennä kotiin, kun ei huvita. Taksissa ON työvuorot. Toki vapaampaahan tämä on, kuin liukuhihnan vieressä venyminen samaa liikettä tehden.

 

Ensimmäiset ”isäntä vai renki” -keskustelut menevät vielä uutuudenviehätyksen piikkiin. Jossain vaiheessa tulee se kulminaatiopiste, jossa alkaa antamaan sarkastisia vastauksia. ”Ei, en oo kumpaakaan, kuhan ajelen” ”Ai, kenen auto. En tiedä, mä otin tän R-kiskan edestä, kun oli käynnissä siinä.” ”Kuka tänne Helsinkiin selvinpäin uskaltaa ajamaan tulla” Ja paljon muuta. Se taas aiheuttaa asiakkaassa huokailua. Loppumatkasta jo tulee väkinäistä naurahteluakin.

 

Erään kerran asiakkaan kysymys oli saada jälleen hölmön vastauksen: ”Tykkäätsä tästä duunista oikeesti?” Seurasi klassinen sekunnin murto-osien tauko. Ja vastasinkin totuudenmukaisesti: ”Kyllä. Kyllä tykkään.”

 

Sen jälkeen pitikin avata ammatin varjopuolia. Onhan tämä ajoittain raskasta. Onhan tämä joskus vaarallistakin, kelit ja asiakkaat saattavat yllättää negatiivisesti ammatti-ihmisenkin. Auton rikkoutuminen tai huolto tuo automaattisesti loven lompakkoon, koska taksin kuljettaminen on prosenttipalkattua. Prosenttipalkkaus on ajoittain syvältä, kun kuukauden tilistä ei etukäteen tiedä paljonko tulee.

 

Keskustelu vyörähti toiselle poskelleen aika pian. Hommissa saa ajaa hienolla autolla, johon ei ikinä olisi ollut varaa ilman lottovoittoa. Asiakkaat ovat kuitenkin mukavia. Ihmistuntemus kehittyy. Säävaihtelut saavat hiomaan ajotaitoa entisestäänkin paremmaksi. Liikenteenlukutaito kasvaa. Maisema vaihtuu! Upeita keskusteluja.

 

Autoakin kannattaa pitää kunnossa, vaikka siellä tolpalla vähän putsailisi penkkejä tms. Siisti auto, joka ei haise tupakille eikä pskalle, ystävällinen, ovia availeva kuljettaja, joka huomioi asiakkaan saattaa poikia lisäkyytiä, joka taas täyttää tilipussia.

 

Kyllä. Minä olen ylpeä työstäni. Teen tätä paitsi suurella sydämellä niin myös intohimosta työhön. En yritä olla parempi, kuin olen. Enkä pyytele olemassaoloani anteeksi, kun minä olen VAAN kuljettaja. Ammatissa voi kehittyä koko ajan, tavalla tai toisella. Keskikeho tuppaa kyllä kehittymään liikaakin.

 

Vaikka ajoittain omat voimat ovat vähissä, niin silti tykkään. Harvassa ovat olleet ne aamut, jolloin ei huvita lähteä. Aika ajoin käy mielessä ajatus, että koulutus meni ihan hukkaan. ”Oikean ammattini” töitä en ole tehnyt päivääkään. Tai no. Ehkä siis vähän. Toisaalta ”ihmisläheisyys” eli asiakkaat että ammattitaidon kehittyminen tekevät tästä kiinnostavaa. Pääkaupunkiseudun kartassa, joka sijaitsee tuolla otsalohkossani jossakin, ei ole enää kovin montaa vaaleaa aluetta. Tiet ja kadut löytyvät aina vain helpommin. Navigaattoria käytän yhä harvemmin.

 

Niin. Jos kysyt tykkäänkö tästä työstä, saatat saada vastaukseksi, että ”voisinhan mä ajaa rekkaakin.”  En ehkä enää voisi.

 

Terveisin

Raharenki / netin kuljettajakorneri blogaaja

Esittely

Raharenki

Vuosia henkilökuljetusten parissa toiminut kuljettaja. Kokemus kattaa niin tolpalla postaamisen kuin yhteiskunnan järjestämät kuljetukset.

Töissäkin voi ottaa välillä rennosti

Aikaisemmat julkaisut